FASHION PHOTOGRAPHY by BRUCE GILDEN, MARTIN PARR & ALEC SOTH 8.3.-4.5.2008 – FI
Salon taidemuseo jatkaa kansainvälisten valokuvanäyttelyjen sarjaansa tuottamalla Pariisista Saloon maaliskuussa 2008 avattavan kuvatoimisto Magnumin muotiaiheisen näyttelyn FASHION. Näyttely on Salon taidemuseon puheenvuoro aina erityisesti keväisin heräävään ilmiöön muodista. Lähes 200 valokuvaa sisältävä FASHION-näyttely on esillä kaksi kuukautta 8.3.- 4.5. 2008 Salon taidemuseossa.
Kolmen maailmalla runsaasti kiertäneen ja lehtikuvaajina menestyneen valokuvaajan Bruce Gildenin, Martin Parrin ja Alec Sothin muotikuvaus-aiheinen yhteisnäyttely on ranskalaisen kuvatoimisto Magnumin projekti. Vuosittain yksi Magnumin kuvaajista tuottaa FASHION MAG -nimisen näyttelyn ja julkaisun. Kolme ensimmäistä näyttelyä ovat ensimmäistä kertaa esillä yhtäaikaisesti maailmassa Salossa. Neljäs näyttely on suunnitteilla.
FASHION (engl.) tarkoittaa paitsi muotia myös tyylejä ja kuoseja, jopa muotivirtauksia ja hienoja tapoja. Kuvaajat ovat tulkinneet sanaa väljästi tuottaessaan aineistoa FASHION MAG -lehtiin. He ovat leikkineet sanan merkityksillä ja tuoneet kätketysti esiin asuste- tai muita muotituotteita sekä todellisten mutta yleisemmin rakennettujen kuvaustilanteiden kautta. Katsojan on kuitenkin usein lähes mahdoton erottaa, kummasta tavasta on kysymys.
Jokaista kolmea julkaisua ja julkaisujen pohjalta koottavia näyttelyjä on ollut tuottamassa kunkin valokuvaajan kokoama tuotantoryhmä tai useita sellaisia. Tavallisesta muotijulkaisusta erottuvalla kuva-aineksella ja valokuvaajan visiolla puhallettiin kumoon muotilehtien perinteet. Fashion Mag -lehdessä yhden valokuvaajan tehtävänä on ollut hoitaa kuvaukset kannesta kanteen, ei vain aukeamia, vaan myös mainokset. Yleisilmeenä on haettu populaarikulttuurista tyyliä.

Ensimmäisen näyttelyn julkaisuineen toteutti englantilainen Martin Parr (s. 1952) vuonna 2005. Eri maissa mm. Japanissa kiertäneeseen Fashion-näyttelyynsä Martin Parr on toimittanut ja kuvannut Fashion Mag –julkaisun lisäksi uuden julkaisun ’Fashion Newspaper’. Ensin mainitun painos on loppuunmyyty ja toisen sisältö suunniteltiin erityisesti japanilaisille. Salon näyttelyn kuvat ovat ensimmäisestä julkaisusta. Kumpaankin hän toteutti kuvauksia yhteistyössä englantilaisen muotisuunnittelija Paul Smithin kanssa.
Martin Parr syventää näkökulmaansa muodin ilmiöihin tarkastelemalla sitä laajemmin elintapoihin levittyneenä ja eri kansakunnille kuten briteille tai japanilaisille ominaisena ilmiönä. Valokuvat jakaantuvat eri teemoja käsitteleviin sarjoihin. Aiheena Parr käsittelee naisten jalkineita, englantilaista vaatemuotia ja tapakulttuuria, uimarantaelämää lämpimissä maissa, pintamuotia ja kaupankäyntiä Afrikassa ja monia muita. Luodessaan omaa muotilehteä Parr kertoi kohtaavansa muodin tavallista rehellisemmän, maailman kepeitä hulluuksia paljastavan linssin läpi. Hän dokumentoi ja lavasti tilanteita ilmaisten nykypäivän merkityksettömyyttä, kyllästyneisyyttä ja banaaliutta provokatiiviseen tyyliin, sillä arjesta ei hänen mukaansa selviä ilman huumoria.
Parr havainnoi viileästi, viiltävästi ja hauskasti. Sen voi huomata esimerkiksi hänen jockey-aiheisesta naisten asusteita esittelevästä muotikuvasarjastaan. Se on lisäksi muotokuvasarja miehistä, ja luonnehtii laukkaratsastajien ammattikunnan naisnäkökulmaa.
Vuonna 2006 valmistui Magnumin tilaamana toinen FASHION MAG – kokonaisuus yhdysvaltaisen fotojournalistin Bruce Gildenin (s. 1946) kuvaamana. Gilden otti lähtökohdakseen muodin seitsemän syntiä: valta, maine, riippuvuuteen johdattava mieltymys, vartalo, fantasia, hienoston ylimielisyys ja laiton (tai rajat ylittävä). Gilden keskittyi Fashion Mag –teemassaan kuvaamaan muotia ikään kuin se ilmenisi todellisissa tilanteissa New Yorkin kaduilla. Lehden hän jakoi seitsemään ylikokoiseen vihkoon syntien lukumäärän ja otsakkeiden mukaan. Kuvaustilanteet rakennettiin simuloimaan sattumanvaraisia kuvaajan ja hahmojen kohtaamisia.
Gilden kertoo, kuinka hänessä heräsi jo lapsuutensa Brooklynissa kiinnostus urbaaneja ilmiöitä ja elämäntapoja sekä ihmisten erityispiirteitä kohtaan. Nyt hän oli tuova projektiin oman katukuvaustyylinsä. Siitä hän on niittänyt mainetta New Yorkin katujen öisellä valokuvaamisella. Gildenin tyyliin kuuluvat piittaamattomuus, aggressiivisuus ja rakkaus omituisuuksien kuvaukseen.
Kolmas Fashion Mag –näyttely on tuoreen magnumilaisen, yhdysvaltalaisen Alec Sothin (1969) kokonaisuus. Se avattiin Pariisin Jeu de Paume’ssa kesällä 2007. Hänen FASHION MAG -julkaisunsa nimi on PARIS – MINNESOTA. Se kuvaa suurta välimatkaa näiden kahden kaupungin välillä mutta myös sitä henkistä välimatkaa, joka Keski-Yhdysvaltain Minnesotan maailmasta on muodin mekkaan Pariisiin. Soth toteutti osan kuvauksista muotitalojen liepeillä, josta löytyi suuria muodinluojanimiä Dior tai Sonja Rykiel, sekä aitoja malleja.
Saadakseen todellisuuden mielestään paremmin kohdalleen, Alec Soth ideoi osan näyttelystä ilmentämään muodin rantautumista vaatimattomien ihmisten pariin hänen entisellä kotiseudullaan Minnesotassa. Stylistit ja tuotantoryhmä muokkasivat teinimalleja näyttämään aidoilta maaseudun nuorilta, mutta asut valittiin merkkituotteista. Näin Soth sai kuviin hakemaansa vastakohtaisuutta. Soth päätyi kuvaamaan myös nimeltään suuria mutta kooltaan pieniä tuotepaketteja luonnon maisemissa. Hän halusi rinnastaa kauneustuotteen luonnon maisemiin korostaakseen ylipäätään kauneuden merkitystä kaikessa valokuvauksessa. Alec Sothin näyttely jatkaa Salosta omaa kiertuettaan Berliiniin kesäksi 2008.
Salon taidemuseo Veturitalli, Mariankatu 14, 24240 Salo, p. (02) 778 4892, www.salontaidemuseo.fi. Avoinna ti–pe 10–18, la 11–17, su 11–18. Pääsymaksu 3 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.